Ford Fiesta saatavilla nyt palkitulla 100hv Ecoboost 1.0 -moottorilla yhdistettynä 6-vaihteiseen Powershift -automaattivaihteistoon!
Ford Fiesta vuoden 2013 myyntimenestys!
· Ford Fiesta oli myydyin pienikokoinen auto Euroopassa niin syyskuussa kuin myös vuoden 2013 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana JATO Dynamicsin julkaisemien myyntilukujen mukaan.*
· Syyskuussa myydyt 33 561 ja vuoden 2013 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana myydyt 222 184 Fiestaa tekevät JATO Dynamicsin mukaan siitä toiseksi myydyimmän henkilöauton Euroopassa.
· Fiesta määriteltiin äskettäin maailmanlaajuisesti parhaiten myyväksi pieneksi henkilöautoksi vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla. Määrittely perustuu Fordin analyysiin Polkin tuottamasta maailmanlaajuisesta ajoneuvojen rekisteröintitilastosta.
· Fordin palkitulla 1.0-litraisella 100hv EcoBoost-moottorilla varustetuun Fiestaan saa nyt Fordin edistyksellisen 6-vaihteisen PowerShift-kaksoiskytkinautomaattivaihteiston. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun nämä kaksi teknologiaa on yhdistetty. Et myöskään joudu tankkaamaan turhan usein, sillä palkittu 1,0-litrainen EcoBoost -bensiinimoottori yhdistää miellyttävän tehon poikkeuksellisen pieneen polttoaineenkulutukseen. Moottorin CO2-päästöt ovat 114 g/km ja polttoaineenkulutus on 4,9 l/100 km.
Ford Fiesta Trend 1.0 EcoBoost 100 hv PowerShift alk. 19.390€*
Ford Fiesta Titanium 1.0 EcoBoost 100hv PowerShift alk 20.538€* Tyylikäs ja mukava Fiesta Titanium ympäröi sinut modernilla ylellisyydellä ja edistyksellisellä tekniikalla Tärkeimmät vakiovarusteet, Trend-varustelun lisäksi Ford Fiesta Titanium X 1.0 EcoBoost 100hv PowerShift alk. 23.152€* Ylellisesti ja yksilöllisesti varusteltu Titanium X erottuu arvokkuudellaan muista TERVETULOA TUTUSTUMAAN! *Hintoihin lisätään toimituskulut +600€ * Hinnat sisältävät autveron 2470,19-4153,02€. co2 päästöt 114g/km.
Tärkeimmät vakiovarusteet, Titanium-varustelun lisäksi
Vm. 2022 | 38 380 € |
Tutustu tästä | esim. 472 €/kk |
Vm. 2023 | 36 480 € |
Tutustu tästä | esim. 449 €/kk |
Vm. 2018 | 25 780 € |
Tutustu tästä | esim. 279 €/kk |
Vm. 2017 | 25 980 € |
Tutustu tästä | esim. 281 €/kk |
Vm. 2022 | 39 890 € |
Tutustu tästä | esim. 491 €/kk |
Vm. 2020 | 20 980 € |
Tutustu tästä | esim. 262 €/kk |
Vm. 2023 | 43 980 € |
Tutustu tästä | esim. 540 €/kk |
Vm. 2013 | 33 480 € |
Tutustu tästä | esim. 479 €/kk |
075 3040 -alkuiset numerot 0,0868 € / min (sis. alv 24%)